perjantai 31. lokakuuta 2014

Valaistus

Saimme eilen valaistussuunnitelman Winled -nimisestä yrityksestä ja mukana tuli 3D-kuvia. Kuvat ovat tehty meidän pohjapiirustusten mukaan ja kuvissa näkyvät sisustusvalinnatkin on valittu vastaamaan meidän valintoja. Aika uskomatonta siis katsella kuvia uudesta kodista, jota ei ole edes vielä alettu rakentamaan!

Ensimmäiseksi eteinen.
Ulko-ovi on se, joka meille tulee, mutta sisäoveksi tulee yksinkertaisempi malli. Eteisen lattia on vaalean harmaata laattaa, vaikka kuvissa parketti jatkuu ulko-ovelle asti.

Olohuone.
Ensimmäinen reaktio oli "oho, aika isot ikkunat"!
Takka on modernimpi ja sohva tuplasti isompi, mutta kuvasta saa kyllä todella hyvän kuvan tulevasta olkkarista.

Keittiö.
Meillä saareke on musta ja tasot takana valkoiset, mutta led-nauhaa siis kaappien päälle ja yläkaappien alle.


Ruokailutila.
Tästä puuttuu yksi ovi ja ulko-ovi on lähes kokonaan lasia.
Leffahuone.
Vasemmalle tulee korkeat vaatekaapit (2x50cm) ja niiden viereen pieni työpöytä. Tv-seinä tulee mustaksi ja muut seinät harmaaksi.
 
Khh.
Ovi puuttuu kuvasta, mutta kyseessä siis pieni pukeutumistila ennen kylpyhuonetta. Pesukoneet, siivoustarvikkeet, joulukoristeet ym liukuovien taakse.
 

Kylpyhuone.
Takaseinästä puolet on todellisuudessa lasia ja ulko-ovi lasia myös. Tässä valaistusvaihtoehdossa on valonauhaa myös suihkuseinän katonrajassa ja se näyttää kyllä upealta!
 
 

Tässä siis alustavien keskustelujen perusteella tehty valaistussuunnitelma. Muutama muutos valaistukseen tulee (ehkä vähän enemmänkin kunhan saadaan hinnat) mutta en kyllä malta odottaa että uusi koti on valmis!




keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Lastenhuoneet

Meillä on 3 tyttöä.
Esikoinen täyttää kohta 8v, keskimmäinen täytti juuri 5v ja kuopus täytti yhden vuoden. Tyttöjen huoneiden sisustus alkaa jo hahmottua ja tässä vähän esimakua:

Esikoinen

Huone on lasten makuuhuoneista isoin, mutta silti nykyistä pienempi. Esikoisella on 120cm leveä sänky, joka vie paljon tilaa. Alla olevassa kuvassa on 80cm leveä sänky, eli toivottavasti isompi sänky ei täytä koko huonetta...


Seinien sävyksi on näillä näkymin tulossa Tikkurilan H426 "Tenho".
Huoneeseen tulee Ikean valkoinen pöytä ja sen kaveriksi pitäisi hankkia vielä lipasto.
Kuva


Esikoinen haluaa myös voimistelurenkaat.


 Lisäksi huoneeseen tulee varmasti Top Model- tai heppajulisteita, Lego Friends -rakennelmia sekä harrastuksista saatuja mitaleja esille.
 
Keskimmäinen
 
Keskimmäisen huoneessa on hölmö kotelointi huoneen kulmassa ja se rajoittaa sisustusta aika paljon. Kuvasta poiketen iso ikkuna on pitkällä seinällä ja tuossa kohdassa on pienempi tuuletusikkuna. Sänky on tulossa kuvassa olevan koulupöydän paikalle ja pöytä sängyn paikalle ikkunan eteen.
 
Pitkälle seinälle tulee näillä näkymin Esta Homen pinkki tapetti ja muut seinät jäävät lähes valkoisiksi.
 
 
Kalusteet jälleen Ikeasta:
 
Pöytä ja lipasto vielä puuttuu.
 
Keskimmäinen haluaa huoneeseensa puolapuut:



 
Kuopus
 
 
Kuopus ei osaa vielä vaatia mitään, joten tässä huoneessa saan lähes vapaat kädet sisustuksen suhteen :D Huone on pieni, mutta siinä on sisäikkuna olohuoneeseen, joten valoa pitäisi riittää.
 
 
Seinien väri on sama kuin isosiskoilla tällä hetkellä, eli Tikkurilan "Ballerina" F479.
 
Sänky on vielä toistaiseksi valkoinen pinnis ja keskimmäisen huoneesta kuopukselle siirtyy pieni pöytä ja tuoli.
(Kuvat)
 
 



perjantai 24. lokakuuta 2014

Vihdoin!

Meillä on rakennuslupa!
 
Tieto rakennusluvasta tuli samana päivänä, jolloin lähdimme miehen ja kuopuksen kanssa nauttimaan hetkeksi Dubain auringosta.
 











 
Reissun jälkeen pidettiin heti aloituspalaveri ja marraskuun alussa pitäisi maatöiden alkaa.


keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Lokakuu

Ehkäpä tässä kuussa alkaa tapahtua...