maanantai 25. toukokuuta 2015

Sisustus Pop Up lähes naapurissa

Pääsin eilen vierailemaan Pieni talo Helsingissä-blogin olkkarissa Sisustus Pop Up:ssa. Toivottavasti näitä tilaisuuksia järjestetään lisää!
 

 
 
Sieltä olisi saanut uuteen kotiin vaikka mitä, mutta hillitsin itseni ja ostin vain nämä alla olevat tuotteet.
Toivottavasti niillä pääsee pian kuuraamaan uuden kodin keittiötä!

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

4 tai 5 viikkoa

Vastaavan mestarimme kanssa tuli puhetta muuttotarkastuksen varaamisesta ja paljastui että hän onkin lomalla kesäkuun viimeiset viikot, eli juuri silloin kun meillä piti olla muuttotarkastus.
Että näin.
Talo pitäisi siis saada viikkoa aikaisemmin valmiiksi tai sitten vastaavalle mestarille joku sijainen tarkastukseen. Miksi aina pitää mennä vaikeimman kautta?
 
Raksalla näyttää tällä hetkellä tältä.
Eteisessä on vielä väliaikainen ulko-ovi ja penkin takana oleva seinä ei onneksi jää tuon näköiseksi, vaan siihen tulee paneelia toivottavasti ensi viikolla.

Kylppärissä laatoitus on lähes valmista

 
Kodinhoitohuoneeseen tulee myös paneelia sekä pesutorni ja hyllyjä liukuovien taakse.

 
Alakerran wc odottaa seinäpönttöä ja peiliä

 
 Väliaikaiset portaat laitettiin takaisin, jotta yläkerran makuuhuoneiden vaatekaapit saadaan ylös. Takan asennus olisi jo alkanut ellei portaat olisi tiellä...

 Portaiden ansiosta pääsin pitkästä aikaa yläkertaan.

 Yläkerran wc on vielä ihan vaiheessa...

 


torstai 21. toukokuuta 2015

Keittiö kohta valmis!

Tai ainakin kalusteasennukset. Kyllähän sieltä puuttuu vielä osa kodinkoneista, valaisimet, sähköt, parketti, välitila, tasot ym...


 
 

Raksalla mahtuu taas liikkumaan kun kalusteita saadaan paikoilleen. Ensi viikolla alkaa ilmeisesti takan asennus, jee!



keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Rapatessa roiskuu

Rakentamisessa harvoin kaikki menee ihan putkeen ja vielä harvemmin silloin jos on kiire. Eilen huomasin raksalla, että kylpyhuoneen toinen suihkuista on väärässä paikassa. Suihku on alkuperäisten LVI-kuvien mukaan sijoitettu, mutta sijaintia muutettiin kun kylpyammeen malli varmistui.
 
Eroa on n20cm eli ammetta ei saa mitenkään järkevästi enää sijoitettua tilaan eikä laattojen, vesieristeiden ja seinän purkaminenkaan tule kysymykseen.
Kaiken huipuksi paljastui ettei ammeessa ole palautusoikeutta. Voihan.....
 

 
 Raksalla oli onneksi tapahtunut edistystäkin eli laattojen välit oli saumattu ja lopputulos näyttää todella hyvältä!
 Tänään pitäisi alkaa kalusteiden asennus. Uskaltaisinkohan käydä kurkkaamassa onko asennus jo alkanut...?
 

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

6 viikkoa

 
Vietimme viikon näissä maisemissa ja nyt jaksaa taas...

 
Raksalle oli sillä välin ilmestynyt lähes kaikki kalusteet.
Laatoituksetkin olivat hyvässä vauhdissa.
 
 






Ensi viikolla pitäisi alkaa kalusteiden asennukset ja tilaamani puolapuut keskimmäisen huoneeseen sekä keittiön saarekkeen päälle tulevat valaisimet pitäisi saapua. Kunhan saan vietyä paremman kamerani huoltoon niin sitten saan blogiinkin muitakin kuin näitä onnettomia kännyotoksia.

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Minttua

Raksalla nähtiin eilen uusi väri kun vesieristykset valmistuivat ja ensimmäiset laatat asennettiin.
 
Tänään raksalla on talkoot, jotta pihalla oleva valtava jätekasa (lähinnä puutavaraa) saadaan jätelavalle ja autokatoksen ja varaston rakennus voi alkaa.
Säätiedotus lupaili kunnon rankkasateita, just meidän tuuria...
 


maanantai 4. toukokuuta 2015

Valaisimia

Raksa näyttää hyvältä kun ulkovalaisimet ovat paikoillaan ja osa sisävalaisimistakin on kiinnitetty seinään ja kattoon.
 
 
Leffa- ja olohuoneen valkoisia seinävalaisimia.


 
Spotteja
 
Saarekkeen päälle on tulossa 2kpl Caravaggion Opal-valaisimia

ja olohuoneeseen tämä.